Hallinta |

Hei, me erotaan!

Tänä päivänä noin joka toinen avioliitto Suomessa päättyy eroon. Avioliittoja solmitaan vähemmän, mutta avioerojen määrä on pysynyt jotakuinkin samana. Vuoden 2014 avioeronneisuuden mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä ja samalla ensimmäistä kertaa avioituvien keski-ikä on kasvanut (naisilla 30,7 vuotta ja miehillä 32,9 vuotta). Eroon päättyneitä avioliittoja, joissa liitto oli kummankin toinen, oli 11 prosenttia vuonna 2014. Naiset laittavat enemmän eroja vireille. (Lähde: Tilastokeskus)

Avioero on Suomessa helppo ottaa, mutta eroaminen ei tunnetasolla ole yhtään sen helpompaa kuin aiemminkaan. Mikä saa ihmiset eroamaan? Ja miksi kuitenkin avioliiton satamaan uskaltaudutaan astella erotilastoja uhmaten? Entä voiko eroa ennakoida?

Eroturvaa päätti paneutua aiheeseen ja haastatteli Valviran hyväksymää psykologia ja psykoterapeuttia. Teemana oli avioero ja psyyke. Aineistoa näistä haastatteluista kertyi huomattavasti, joten teemme teemasta kolmen artikkelin sarjan. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään avioeroa parisuhteen näkökulmasta ja se julkaistaan sivustolla www.eroturvaa.fi. Sarjan toinen osa käsittelee avioeroa lasten osalta ja se julkaistaan toukokuun Eroturvaa -lehdessä. Kolmas ja viimeinen osa käsittelee avioeroa ystävien, sukulaisten ja kaikkien muiden asiaankuulumattomien osilta, se julkaistaan elokuun Eroturvaa -lehdessä.

Parisuhteen näkökulma

Avioeroon ei ole yksiselitteistä syytä. Väestöliiton tutkimuksen (vuodelta 2014) mukaan yleisimmät syyt avioeroon ovat uskottomuus, päihteet, läheisyyden ja rakkauden puute, puolisoiden erilaiset elämänarvot ja –tavoitteet sekä erilleen kasvaminen.

Avioliiton ristiriidat kumpuavat lapsuuden malleista, lapsuudessa opituista arvoista ja asenteista. Lapsuuden kehitysvaiheet sanelevat, kuinka paljon kesken jäänyttä kehitystä psyykessä on. Parisuhteessa käydään läpi samanlainen kehityskaari kuin yksilön psyykkisessäkin kehityksessä suhteessa omiin vanhempiinsa – kiintymyksestä ja riippuvuudesta aina eriytyneeseen ja yksilöityneeseen kumppanuussuhteeseen.

Lapsuuden käsikirjoitus toteutuu aikuisuuden näyttämöllä. Ei ole sattumaa, kenen kanssa päädymme yhteen. Kumppanista etsitään useimmiten jotakin itseään täydentävää tai ratkaisua kesken jääneeseen traumaan tai problematiikkaan. On yllättävää, miten ihminen käyttäytyy parisuhteessa toisella tavalla kuin missään muussa suhteessa – kumppaniaan kohtaan käyttäydytään hankalammin kuin toisissa ihmissuhteissa. Taustalla on yleensä tarpeita ja toiveita, joita ei osata sanallistaa rakentavalla tavalla.

Lapsuuden traumat alkavat elää omaa elämäänsä parisuhteessa. Ne näyttäytyvät turvattomuutena, luottamusvaikeuksina, sitoutumiskyvyttömyytenä sekä vaikeutena kestää ristiriitoja ja ratkoa liiton ongelmia. Lapsuuden traumat voivat myös näkyä tunnekylmyytenä, haluttomuutena ja vaikeutena eläytyä toisen ihmisen sielunelämään. Pahimmillaan ne voivat ilmetä vahvana aiheettomana mustasukkaisuutena, henkisenä ja fyysisenä väkivaltana, puolison hyljeksimisenä, oman edun tavoitteluna, puhumattomuutena ja tunteiden kieltämisenä.

Puolison lapsuudessa eletyt hylkäämiskokemukset vaikuttavat hänen kykyynsä toimia omassa liitossaan. On vaikeaa solmia ja vaalia tasa-arvoista suhdetta, jos lapsuudessa on ollut kokemuksia emotionaalisesta tai fyysisestä hylkäämisestä, pitkäkestoisen painostavasta ja pelottavasta kodin ilmapiiristä ja kielteisestä tai alistavasta tunnelmasta. Nämä kokemukset voivat myöhemmällä iällä näyttäytyä väkivaltaisena, pakottavana ja dominoivana käytöksenä parisuhteessa.

Parisuhteen vuorovaikutusta voi tarkastella kummankin puolison oman kiintymyssuhteen valossa. Esimerkiksi pohtimalla parisuhdetta yhdessä tai itsekseen: onko läheisyyden tunteessa tapahtunut muutoksia? Onko keskustelun määrä lisääntynyt tai vähentynyt? Millainen on keskustelun taso? Minkälaisena kokee toiveikkuuden tason? Onko luottamuksessa toista osapuolta kohtaan tapahtunut muutosta?

Yleisimpiä avioeroon johtavia elämänvaiheita ovat puolisoiden elämän muutostilanteet. Näitä ovat perheen ”pikkulapsivaihe”, jolloin puolisoilla ei ole enää aikaa pelkästään toisilleen ja arki on muuttunut radikaalisti. Kriisejä koetaan myös, kun lapset ovat murrosikäisiä. Puolisoiden voi olla hankalaa vetää yhtä köyttä, olla rauhallisina keskellä murrosikäisen kapinaa, asettaa rajoja ja hoitaa samalla parisuhdettaan. Tyhjän pesän kriisissä voi puoliso tuntua lähes vieraalta, lasten lennettyä pesästä vaikka nyt olisi taas aikaa toisilleen.

Yleisimpiä esteitä konfliktin ratkaisuun ovat kyvyttömyys kommunikoida syvällisesti ja vääristymättömästi, konfliktin olemassaolon kieltäminen, oman osuutensa kieltäminen ja tilanteen älyllistäminen, jolloin tunnetekijät jäävät piiloon. Pohjalla voi myös olla tuskallinen ja vaikea ongelma, joka korvataan pinnallisilla ongelmilla.

Ajat ovat muuttuneet

Kulttuurimme muutos näkyy myös erotilastoissa. Asioita ja tunteita halutaan nopeasti, paljon ja mielellään vain hyviä. Ellei näin ole, on helpompi vaihtaa uuteen kumppaniin kuin elää kärsivällisesti toisen rinnalla.

Arvojen ja asenteiden muutokset näkyvät niin avioliittojen määrän laskussa kuin avioerojen suuressa määrässä. Läheisyys ja keskustelu on vaikeaa, kun välissä ovat kännykkä, tietokone, pettämissivustot ja sähköiset keinot viestiä tehokkaasti ja nopeasti. Toisen aito kohtaaminen tuntuu odottamattomalta hemmottelulta. Ulkonäkökeskeisyys on noussut voimakkaasti ja voi joskus toimia ainoana pohjana ihastumiselle.

Hienointa aikaa parisuhteessa on rakastumisvaihe, jolloin eletään symbioosissa – koetaan tultavan nähdyiksi, kuulluiksi ja kohdatuiksi ihmisinä. Rakkaushan näyttää olevan sokeaa tai se sokaisee meidät todellisuudelta. Rakastuminen kestää keskimäärin kaksi vuotta. Rakastumisen jälkeen kohdataan realismi, itsenäistytään, irrottaudutaan, rakastumisen tunnetta on vaikeampi tavoittaa ja ihmetellään kenen kanssa ollaan yhdessä. Tässä vaiheessa hätäisimmät eroavat, koska kaipuu ihanaan rakastumisen tunteeseen saattaa houkuttaa etsimään samanlaista kokemusta. Ne, jotka alkavat työstää liittoaan, rakentavat samalla hyvää pohjaa tasapainoiseen kumppanuuteen.

Aikojen muuttuminen on tuonut myös helpotusta – enää ei ole pakko olla avioliitossa, vaikka puoliso pahoinpitelisi tai muuten alistaisi toista. Eroaminen ei ole häpeällistä ja yksinhuoltajuus on vain yksi huoltajuuden muoto.

Voiko avioeroon valmistautua?

Eroon voi valmistautua etukäteen, mikä osaltaan helpottaa käytännön asioita ja hieman tunnepuoltakin. Käytännön asioiden läpikäynti on helpointa tehdä silloin, kun asiat ovat vielä hyvin. Ikään kuin varmuuden vuoksi ja pahan päivän varalle. Tosin ruusunpunaisessa romantiikan huumassa, nämä eivät luonnollisesti ole ensimmäisinä mieleen tulevia asioita.

Olisi hyvä sopia kaikista käytännön asioista, raha-asiat mukaan lukien. Esimerkkeinä: avioehdon tekeminen, avio-oikeudesta sopiminen, miten toimitaan työttömyyden tai sairauden aikana, onko puolisoilla käytössään eri tilit vaiko yhteinen tili. Tärkeimpien tavaroiden omistussuhteita voi listata sopimukseen, joka allekirjoitetaan kahden todistajan läsnäollessa (myös todistajien allekirjoitukset tarvitaan sopimukseen).

Etukäteen kannattaa keskustella vaikkapa maailmankatsomuksesta, arvoista, vanhemmuudesta, lasten kasvatuksesta, kumpi jää kotiin lasten sairastaessa, näkemyksistä parisuhteesta, näkemyksistä koskien oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Lisäksi kannattaa pohtia miten kotityöt jaetaan, miten suhtaudutaan molempien ammatteihin, mitkä ovat parisuhteen rajat mm. mikä on pettämistä ja milloin tulee avioero, odotuksista toisen suhteen, ristiriitatilanteissa toimimisesta ja rehellisyydestä. Myös omia vastaavia käsityksiään on syytä pohtia etukäteen.

Oman lapsuuden perheen mallit ja kommunikointitavat ovat kasvualusta, jolta ponnistamme. Moni on huomannut olevansa omassa perheessään aivan samanlainen kuin oma äitinsä/isänsä. Mikäli nämä asiat tiedostetaan, pystytään käsittelemään ja suremaan – voidaan välttää niiden sisäinen pakottava toistaminen omassa käytöksessään.

Omia arvoja, maailmankatsomusta, pelkoja, toiveita, uskomuksia, tunteita, reagointitapoja ja heikkoja kohtiaan kannattaa tuumia, sillä itsetuntemuksesta on apua liiton kriiseissä. Erotunteiden myllerrystä on helpompi käsitellä jos omat tuntemukset ja reagointitavat eivät tule itselle täysin yllätyksenä.

Voisi jopa sanoa, että parisuhde on kuin liiketoimintaa. Yhteisen yrityksen varalle tehdään suunnitelmia, asetetaan tavoitteita, lasketaan budjetteja, laaditaan sopimuksia, toiminta on läpinäkyvää, tilannetta tarkastellaan säännöllisesti – aivan kuten missä tahansa voittoon tähtäävässä liiketoiminnassa.

Näillä kaikilla toimilla voidaan myös välttää nk. likainen ero.

Eron tunnemyrsky

Ihminen on perusluonteeltaan hyvin turvallisuushakuinen. Tutuista asioista ja totutuista tavoista on vaikeaa luopua ja muutosvastarinta on ärhäkkää. Avioero uhkaa omaa turvallisuuden tunnetta ja tarkoittaa muutosta, joten erossa kohdataan hyvin voimakkaita ja joskus hallitsemattomiakin tunnevaiheita.

Ensimmäinen ja kenties radikaalein vaihe on eroon valmistautuminen eli eron uhka. Se, että uskalletaan puhua erosta ja ylipäänsä harkita sitä. Toinen ja raastavin vaihe on eron aloittaminen niin henkisesti kuin konkreettisin toimin. Tässä vaiheessa käydään yleensä läpi isoimmat riidat, on syyttelyä, huutoa ja surua. Kolmas vaihe on eron vireillepano eli eropäätös, jolloin varsinainen surutyö pääsee alkamaan. Viimeinen vaihe on tilanteeseen sopeutuminen ja sen hyväksyminen – uuden elämän käynnistäminen.

Kuten kaikissa kriiseissä, myös erossa on tärkeää tehdä surutyötä. On normaalia, että eroon kuuluvat koko tunneskaalan kaikkein rajuimmatkin tunteet, kyse on vahvan tunnesiteen lopettamisesta. Missään ei ole niin isoja tunteita kuin ihmisten välisissä suhteissa.

Erossa myllertävät lukuisat tunteet, kuten arvottomuus, häpeä, syyllisyys, lamaantuminen, epäonnistumisen tunteet, viha, epätoivo, itsetunto-ongelmat, yksinäisyys, turvattomuus, ikävä, katumus, helpotus. Elämässä on ns. ydinpelkoja, jotka vaikuttavat useampien pelkojemme taustalla. Näitä syviä pelkoja ovat: oman elämänhallinnan menettämisen pelko, kuoleman/vamman/kivun pelko, torjutuksi tulemisen/pilkan/häpeän pelko, suljettuun tilaan joutumisen pelko, hylätyksi tulemisen/erillisyyden tai yksinäisyyden pelko, vieraan ja tuntemattoman pelko. Monille omien tunteiden voimakkuus voi tulla yllätyksenä.

Tunnesuhteiden päättyminen on yksi syvimmistä tuskista. Se eroaa muista ihmissuhteista nimenomaan tunteiden syvyyden tasolla ja sen takia ero herättääkin kaikkein voimakkaimmat tunteet. Monet ovatkin sanoneet avioeron olevan tunnemyrskyiltään pahempi kokemus kuin toisen kuolema. Ilman tunnesuhteiden päättymistä moni ooppera ja näytelmä olisi jäänyt tekemättä.

Surun määrää tai laatua ei voi mitata, mutta helpompaa on useimmiten jättäjällä – hän on jo käsitellyt asiaa mielessään, kenties pitkäänkin. Jättäjällä voi lisäksi olla uusi elämä jo odottamassa, kun jätetty voi jäädä täysin tyhjän päälle ilman ennakkovaroituksia. Mitä enemmän yllätyksenä ero tulee jätetylle, sen voimakkaammin se yleensä myös koetaan.

Ota kontakti itseesi

Omaa tunnemylläkkää voi lieventää kirjaamalla muistiin omia hyviä ja huonoja puoliaan sekä tiedostamalla, mitkä tunteet ovat puolustusta ja mitkä torjuntaa. Tuntemalla itsensä sekä tunnistamalla ja myöntämällä tunteensa ja tapansa reagoida tekee todellisen palveluksen omalle mielenterveydelleen. Listaus auttaa myös välttämään tai ainakin hillitsemään provosointia ja provosoiduksi tulemista.

Tutkimusten mukaan, suruaika kestää miehillä noin 2,5 vuotta ja naisilla noin 3,5 vuotta. Pahimman vaiheen sanotaan menevän ohi vuodessa. Ellei asioita ja tunteitaan käsittele, niistä ei pääse eroon vain tilastoihin luottamalla. Ikävät asiat nousevat pintaan ennemmin tai myöhemmin, vaikka niitä kuinka haluaisikin lakaista maton alle. Keho myös reagoi fyysisinä ongelmina, mikäli psyyken asioita ei käsitellä.

Tunteiden ja tapahtumien käsittely ei tapahdu kiivaalla tahdilla, vaan asioita nousee mieleen yksi toisensa jälkeen pitkin suruprosessia. Käsittely kuitenkin auttaa itsetuntemuksessa ja opettaa, mitä etsiä ja/tai välttää mahdollisessa uudessa suhteessa. Jos sortuu usein samaan haitalliseen käytökseen tai ongelmalliseen ihmistyyppiin, tämä pohdiskelu auttaa tulevissa ratkaisuissa.

Eroava joutuu kohtaamaan suuren määrän tunteita, kokoamaan minuutensa uudelleen ja rohkaistumaan kanssakäymiseen suurista pettymyksistään huolimatta.

Miten aloittaa uuden elämän rakentaminen?

Tärkeintä on sisäistää, ettei erolle ole sijaiskärsijää eikä tuntemuksille ulkopuolista pelastajaa, joka tekisi kaiken taas mukavaksi. Jokaisen tunteet ovat omia ja ne pitäisi pyrkiä käsittelemään. Uuteen kumppaniin ei kannata takertua ja toivoa hänen pelastavan ja tuovan lohdun.

Laastarisuhteet eivät ole kenellekään osapuolelle hyväksi. Toinen tuo erotunteiden painolastin suhteeseen, mikä ei ole oikein toista osapuolta kohtaan – suhteen odotukset ja siihen mukana tuodut tunteet ovat erilaiset. Uusi tasapainoinen suhde kannattaa aloittaa vasta, kun on sinut itsensä kanssa ilman ylimääräisiä painolasteja tai käsittelemättömiä tunteita. Itsenäinen ihminen uskaltaa olla lähellä ja seisoa omilla jaloillaan.

Kypsä aikuinen ymmärtää, että kriisit kuuluvat elämään. Mikäli lapsuuden traumat ovat sanelleet elämän käsikirjoituksen, tässä vaiheessa on hyvä tilaisuus kirjoittaa käsikirjoitus uuteen tulevaisuuteen.

Ystäville puhuminen auttaa, mutta ketään ei ole hyvä kuormittaa liikaa. Ystävien hyvät neuvot on suotavaa toki kuunnella ja usein niitä saa pyytämättäkin. Neuvojen suhteen kannattaa olla kriittinen, ja kuunnella ennen kaikkea itseään – ystävät eivät ole vastuussa muiden tekemisistä ja päätöksistä. Itsensä suojelemiseksi on turvallista rajata joukkoa, kenelle henkilökohtaisista asioistaan kertoo.

Ammattiauttajan apu on usein paikallaan ja saa eron käsittelyprosessin liikkeelle. Erityisesti jos suruprosessi tuntuu junnaavan paikoillaan, ystävien kuorma alkaa täyttyä ja tunteita on vaikeaa hillitä tilanteissa, joissa niitä ei saisi niin vahvasti näkyä. Eroava on usein niin haavoittuvainen, että normaalin käytöksen rajat voivat ymmärrettävästi hämärtyä. Mikäli eroava ei koe enää mielihyvän tunteita tai miettii itsetuhoisia ajatuksia, on syytä jutella ammattiauttajan kanssa.

Kyse on usein psyykkisen kehityksen pysähtymisestä. Jäädään murehtimaan, katkeroidutaan, vihataan loputtomasti, suunnitellaan kostoretkiä, ei pystytä hyväksymään tapahtunutta eikä kyetä surun kautta vapautumaan uusiin ihmissuhteisiin tai uuteen rooliin ilman parisuhdetta.

Ammattiauttajaa tarvitaan usein avioeroprosessin läpikäynnin tueksi ja oman identiteetin uudelleen jäsentämiseen. Perheterapia auttaa koko perhettä, nimenomaan lapsia ja vanhemmuutta, mutta myös parisuhdetta.

Erilaisia addiktioita tulisi välttää. Alkoholi ei auta suruprosessia kuin tilapäisesti turruttamalla. Runsas alkoholin käyttö lisää masennusta jo itsessään.

Mikä on hyvän parisuhteen resepti?

Keskustelu, asioista sopiminen ja avoimuus pitävät parisuhteen terveellä pohjalla. Kommunikaation merkitystä ei voi vähätellä. Erillisyys ja kokemus omasta vapaudesta sekä itsenäisyydestä pitäisi olla riittävän tuntuista.

Hyvässä parisuhteessa kummankin roolit ovat joustavia ja toista tuetaan vastavuoroisesti. Lasten suhteen pari vetää yhteistä köyttä, toimii aikuisena liittoutuneena rintamana lapsille eikä käytä heitä viestinviejinä kriisitilanteissa. Yhteinen elämä ja yhteinen vastuunkanto ovat tasapainossa.

On hyvä hetkeksi pysähtyä ja samaistua toisen asemaan, kuulostella mitä toisen mielessä liikkuu ja miten hän asiat kokee. Tämä edesauttaa kommunikaatioyhteyttä ja estää monia väärinkäsityksiä. Ongelmia ratkaistaan yhdessä – ne ovat yhteisiä ongelmia. Toisen tarpeet pystytään ottamaan huomioon ja toisen erilaisuus on hyväksyttyä. Ikäviäkin asioita pitäisi pystyä käsittelemään ilman pelkoa rajusta reaktiosta, puhumattomuuden kierre tulisi aina katkaista ja antaa kummankin osapuolen tulla kuulluksi.

Laulun sanojen mukaan: kuin kaksi puuta, lähekkäin ja toisiaan koskettaen, juuret punoutuneina yhteen. Ne eivät vie elintilaa toisiltaan eivätkä varjosta toisiaan. Yhteinen maailmankuva ja kiinnostuksen kohteet auttavat pareja pysymään yhdessä ja ymmärtämään toisiaan. Läheisyys on parisuhteen liima.

——————————————————————————————————

Avioero, johon joka toinen pari tilastollisesti päätyy, on niin raskasta ja uuvuttavaa, että miksi enää mennä naimisiin? Heittäytyäkö pessimistiksi ja luottaa tilastoihin vai antautuako optimistiksi ja luottaa avioliittoon? Rakastuminen on ihanaa, syvä kumppanuus on elämän tärkein suhde ja läheisyys vahvin voimavara – olisi lohdutonta ellei koskaan enää tavoittelisi näitä asioita.

Raskaista eroista voi aina oppia, ja eihän ero kuitenkaan poista niitä hyviä ja kauniita hetkiä. Avioero voi parhaimmillaan lisätä itsetuntemusta, korjata omia ihmissuhdevirheitä ja auttaa arvostamaan läheisyyttä ja kommunikaatiota sekä tietenkin itsenäisyyden säilyttämistä. Avioeron ei pitäisi viedä uskoa rakkauteen, omiin voimavaroihin ja hyvään kumppanuuteen.

Teksti: Kati Wikström

Author Archives: Hallinta

Eroryhmät auttavat